
Neljä nuorta valokuvataiteilijaa esittäytyy Kallion uudessa Galleria Kalleriassa. Lahden Muotoiluinstituutista valmistuvat nuoret tekijät kokoavat Young And Done-ryhmänäyttelyyn sen, mikä ajaa heitä eteen- ja taaksepäin, alkuun ja loppuun. He pyrkivät tavoittamaan jonkin olennaisen ja tärkeän havaitsemastaan maailmasta, sen näkemisestä ja kokemisesta – ja elämästä itsestään.
Pikkusisarensa nuorena menettänyt Päivi Anita Ristell (s.1983) kokoaa ikävänsä erimuotoisista ja kokoisista palasista. Sarja "Four Boxes Of Her" koostuu lapsuudenkuvista, tavaroista, jotka kuuluivat hänen sisarelleen, tekstinpätkistä ja erilaisista henkilö- ja omakuvista. Hän kuvaa surun vierailla kasvoilla, uutena tarinana, etsien selitystä ja oikeutta omalle surulleen, syitä ja selityksiä elämälle ja kuolemalle.
Punainen väri liikennevaloissa merkitsee pysähtymistä. Vaaleansininen on englanniksi baby blue. Häissä pukeudutaan perinteisesti valkoiseen, hautajaisissa mustaan. Juho Heikkisen (s.1984) sarja "Lea" pohtii värien symbolisia merkityksiä ja niiden vaikutusta havaintoomme. Millä tavoin väri muokkaa käsityksiämme ympäristöstä ja tapahtumien kulusta?
Anne Yli-Ikkelä (s.1980) käsittelee sarjassaan “Kaksipyöräinen hevonen” mielikuvitusta ja havaintoa, leikkimielisesti ja leikkien. Hän rakentaa maailmaa, jossa kaikki ja ei mikään on mahdollista. Kuvien elementit muodostuvat ympärillämme olevista arkisista esineistä ja asioista. Kuvillaan hän muistuttaa, että tapoja nähdä ja kuvata näkemäämme on useita.
"Tein teltan paidoistasi. Makuupussissa oli turvallista nukkua kun telttakangas tuoksui vielä sinulle." Anna Salmisalon (s.1987) sarjassa palataan muistoihin ja kaipuuseen. Retkeillään arkisissa hetkissä tai palataan tärkeään muistoon. Rakennetaan majoja, pakataan ja lähdetään. Kaivataan ja selviydytään. Ymmärretään asiat siten, miltä ne tuntuvat. Puretaan tunteet näkyviksi.
Lehdistötilaisuus pe 21.05.2010 klo 17.
Näyttelyn avajaiset tämän jälkeen klo 18-20
Lisätietoja
Päivi Anita Ristell
Puhelin 040 704 6284
Sähköposti paivi.ristell@gmail.com
Galleria Kalleria
Kaarlenkatu 10
00520 Helsinki
Avoinna ti-su 12-18
Maanantaisin suljettu