Chicagon virkistysalueet

linoln-park2Chicago on jättimäinen metropoli mutta huolimatta pilvenpiirtäjistä, hetkisestä bisnesmaailmasta ja värikkäistä lähiöistä, se on myös puistojen kaupunki. Kaupungin viheralueet tasapainottavat mukavasti miljoonakaupungin tunnelmaa, ne tarjoavat virkistysmahdollisuuden niin asukkaille kuin vierailijoillekin. Kaupungissa on lukuisia puistoja, joista kaupunkilaiset ovat oppineet ottamaan ilon irti, ne ovat tapahtumien, urheilun, yhdessäolon ja hengailun keitaita.

Chicago on tapahtumien kaupunki, jossa vierailija pääsee ympäri vuoden osalliseksi erilaisista tapahtumista, konserteista ja juhlapäivien aikaan erikoisohjelmasta. Parasta festivaaliaikaa ovat kesäkuukaudet. Monet tapahtumista ovat ulkoilmafestivaaleja tai puistojen alueilla järjestettäviä konsertteja niille varatuissa paikoissa. Loopin keskeisellä alueella, Grant Parkissa järjestetään heinäkuussa yksi kaupungin suurimmista tapahtumista, The taste of Chicago. Koska Chicago on monien eri etnisten ruokakulttuurien kohtaamispaikka, kunnioittaa kaupunki sitä juhlien. Esillä on eri ruokalajeja, musiikkia ja tapahtumia, se on maailman suurin ruokafestivaali, joka on järjestetty vuodesta 1980 asti.

Kaupungin neljä suurinta musiikkitapahtumaa ovat Blues Fest ja Gospel Fest kesäkuussa, elokuuhun ajoittuva Lollapalooza ja Jazz Fest Labor day viikonlopun kunniaksi joka syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Chicagolainen websivusto Pitchfork Media järjestää oman räp- ja rock-tapahtumansa Union parkin alueella joka kesä.

parks1Chicagon kaupunkialueesta 8,5 % on puistoaluetta ja kaupungin motto onkin ollut ammoisista ajoista lähtien ‘kaupunki puiston sisällä’. Puistot ovat tärkeässä osassa kaupungin turismin promotoimisessa ja kaupungin suurimmassa puistossa, Lincoln Parkissa, vierailee vuosittain noin 20 miljoonaa ihmistä. Se on maailman toiseksi suosituin puisto New Yorkin Central Parkin jälkeen. Chicagon puistot ovat enemmin kuin viheralueita ja niihin on panostettu melkoisia summia rahaa. Useat kuuluisat arkkitehdit, artistit ja taiteilijat ovat lahjoittaneet omia töitään, työaikaansa ja rahaa Chicagon puistojen rakentamiseen. Kaikenkaikkiaan kaupungissa on 570 isompaa ja pienempää puistoa ja lähes jokaisella asuinalueella on omansa. Merkittävimmät, koko kaupungin viihdekeskuksiksi rakennetut viheralueet sijaitsevat rannantuntumassa.

Chicagon historiassa kansalaisten virkistysalueisiin ei kuitenkaan aina ole panostettu. 1800-luvulla kiinteistökauppa ja maan kauppaamisen keinottelu oli suurta bisnestä eikä kaupungilta herunut kiinnostusta puistojen rakentamiseen. Sijoittajat kiinteistöalalla huomasivat kuitenkin arvon nousun alueilla, joissa oli pieniäkin viheralueita. Vasta 1800-luvun loppupuolella kaupunki alkoi rakennuttaa järjestelmällisesti puistoalueita, joihin paikalliset ovat kerääntyneet niistä päivistä asti. Nykyisin kaupungin puistosta vastaa Chicagon puistopiiri, joka hoitaa 570 puiston 220 aluetta, kaikkiaan sen piiriin kuuluu noin 3000 hehtaaria puistoalueita. Se käsittään mittavan satama-alueen, 31 ranta-aluetta, 17 historiallista laguunia, 86 allasaluetta, 90 leikkikenttää, 90 puutarhaa, 66 kuntokeskusta, 9 luistelurataa, 10 museota ja 2 konsevatioriota. Tämän lisäksi se vastaa monista urheiluljeista ja niiden tiloista sekä koirille tarkoitetuista puistoista.

Chicagon parhaimmat puistot – Top 5

  • Grant Park
    grant-parkTämä puistoalue on aina ollut kaupunkilaisten kokoontumispaikka, kaupungin perustamisesta lähtien. Se sijaitsee vilkkaan Michigan Avenuen itäpuolella ja rajoittuu toiselta laidalta järveen. Suurin osa kaupungin festivaaleista ja tapahtumista keskittyy juurikin Grant Parkin alueelle. Sen keskustassa on Buckinghamin suihkulähde, jossa esitetään kesäkuukausina valo- ja musikkishow useina iltoina. Puiston alueella on tenniskenttiä ja softballkentät, rannantuntumassa kiemurtelee kävelyreittejä. Puiston lähellä sijaitsee Museo Campus, joka pitää sisällään kolme upeaa museota, luonnontieteellisen museon, planetaarion ja akvaariumin. Puistoalueelle on yleensä aina vapaa pääsy, ainoastaan joihinkin konsertteihin peritään lisämaksu, tällöinkin muut laajan puiston alueet ovat yleisön vapaassa käytössä.

 

  • Millennium Park
    millenium-parkMillennium puisto on nimensä mukaisesti viimeistelty juhlistamaan vuosisadan vaihtumista ja se sijaitsee Chicagon ytimessä, Loopin aluella. Puisto oli tarkoitus avata vuonna 2000 mutta sen rakennustyöt myöhästyivät peräti neljällä vuodella. Nykyisin se on suosittu puistoalue loistavan sijaintinsa ja aktiviteettien ansiosta, puistossa on kaikenikäisille tarjottavaa. Puisto linkittyy Grant Parkiin ja sitä sanotaan maailman suurimmaksi terassipuistoksi, sillä sen alapuolella kulkee junarata ja sinne on sijoitettu myös parkkihalli, puisto on voittanut vihreän suunnittelun palkinnon. Puiston alueella on valtava konserttialue ja useita eri suunnittelijoiden tekemiä taideteoksia kuten suihkulähteet ja taidehallit. Alueella on myös hyvin hoidettu puutarha, talvisin luistinrata, lukuisia ravintoloita ja teatteri. Puiston ylläpitoon panostetaan ja se siivootaan useita kertoja päivässä. Alueella voi myös kokeilla sisäpyöräilyä sitä varten rakennetulla radalla.

 

  • Lincoln Park
    lincoln-parkLincoln puisto levittäytyy 7 mailin pituisena kaistaleena rannan tuntumassa, sen alueella on paljon pyöräilymaastoa, kävelyreittejä, ranta-alueita, museoita ja jahtisatama. Puiston alueella sijaitsee myös suosittu Lincoln eläintarha, jossa voi tutustua apinoille rakennettuun ainutlaatuiseen keskukseen, jossa niiden olot on tehty mahdollisimman luonnonmukaiseksi, projekti on ollut yksi maailman kalleimpia eläintarhojen saralla. Puiston alueella sijaitsee konservatorio, ulkoilmateatteri, soutamiseen tarkoitettu kanaali, Chicagon historiallinen museo, luonnontiedemuseo, kauniita lampia ja puutarhoja sekä lukuisia patsaita kuten Abraham Lincolnin patsas. Lincoln puiston ympärillä sijaitseva asuinalue oli aikoinaan rämeikköä kunnes eurooppalaiset asettuivat saapuessaan asumaan alueelle. Myöhemmin seutuja kansoittivat siirtolaiset Euroopasta ja myöhemmin Puerto Ricosta, nykyisin alue on paremman väen suosiossa.

 

  • Hyde Park
    hyde-parkHyde parkin alueella on kaksikin puistoa, Midway park ja Jackson Park. Midway puisto sijaitsee Chicagon yliopiston tuntumassa ja tarjoaa talvisin luisteluradan sekä kesä- ja talvipuutarhat. Jackson puisto taas pitää sisällään golfradat, paljon puutarhoja ja tärkeän monumentin, The World’s exposition Chicago, joka rakennettiin 1893 Christopher Columbuksen Uuteen maailmaan saapumisen kunniaksi 400 vuotta aiemmin. Muistomerkki on massiivinen ja sen pitkä allasalue kuvaa pitkää matkaa, jonka Columbus teki löytääkseen Amerikan. Expolla oli tärkeä merkitys Chicagon kaupungille ja kaupunkilaisille hengen nostatuksena, se oli myös ensimmäinen tapahtuma, jossa eri mailla oli omat paviljonkinsa. Jackson parkin alueella on näkemisen arvoinen japanilainen puutarha ja puisto on tunnettu majavien asuinalueena sekä monien eri lintulajien pesimäpaikkana.

 

  • Washington Park
    washington-parkBronzevillen alueella sijaitseva Washington puisto tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoilmasta nauttimiseen ja kuntoiluun. Puistoalue pitää sisällään kaksi kuntosalia, tanssistudion, valokuvastudion, voimisteluhallin, sisäpelihalleja ja liikuntakeskuksen. Alueella on myös puutarha, puulajipuisto ja kasvimaa. Washington parkissa on ihastuttava laguuni, uima-halli, lastenleikkipuistoja, tenniskentät, koripallokentät, jalkapallokentät, sulkapallokentät, krikettiä ja softball-alueet. Osa alueista on maksullisia mutta monet maksuttomia. Monet tarjoavat ohjattua toimintaa kuten iltapäiväkerhon koululaisille, nuorten urheiluseuran kuten junioreiden jalkapalloseura. Kesäaikaan alueella järjestetään kuuden viikon leiri nuorille. Washington Parkissa on myös vuosittaisia tapahtumia, erityisesti juhlapäivien aikana.